Tiedätkö, mitä kotivakuutuksesi oikeasti korvaa?

Lähes jokaiselta suomalaiselta löytyy kotivakuutus. Harvempi kuitenkaan tietää tarkalleen, mitä oma kotivakuutus kattaa eikä sitä ole välttämättä päivitetty tai kilpailutettu vuosiin.

-Vakuutuksen sisältö kannattaa tarkistaa ajoittain, sillä muuttunut elämäntilanne saattaa vaatia kotivakuutuksen päivittämistä. Koronan myötä on voitu tehdä uusia hankintoja kotiin tai panostaa harrastusvälineisiin. Kun kotona vietetään enemmän aikaa, myös kotona syntyneiden vahinkojen määrät ovat kasvaneet. Sähkön hinnannousu on lisännyt puulla lämmitystä, mikä nostaa palovahinkojen riskiä, kertoo yhteyskoordinaattori Satu Valtonen Suomen Vahinkovakuutus Oy:stä.

Kuka vakuuttaa mitäkin?

Valtosen mukaan hyvä nyrkkisääntö on, että rakennuksen vakuuttaa aina rakennuksen omistaja ja irtaimiston asukas, oli sitten kyse kerrostalosta, rivitalosta tai omakotitalosta. Kerros- ja rivitaloissa rakennuksen vakuuttaa taloyhtiö ja irtaimiston vakuuttaa aina asunnon omistaja tai vuokralainen. Omakotitalossa omistaja vakuuttaa rakennuksen, mutta myös omakotitaloa vuokratessa vuokralainen on vastuussa irtaimiston vakuuttamisesta.

– Rakennuksen vakuutus kattaa rakenteet ja kiinteästi asennetut lämmityslaitteet, kuten lämminvesivaraajan ja rakenteissa olevat putkistot. Irtaimistoon kuuluu kaikki muuton mukana kulkevat tavarat sekä irrallaan olevat kodinkoneet, kertoo Valtonen.

ARA-asunnoissa jääkaappi kuuluu omistajan vastattavien piiriin, ellei asukas ole tuottamuksellisesti vahingoittanut laitetta. Sama pätee asianpesukoneeseen, mikäli se kuuluu vuokra-asunnon varustuksiin. Mikäli vahinko on tuottamuksellinen, vuokralainen ja vuokranantaja voivat myös sopia kulujen jakamisesta uuden koneen hankinnasta. Korvaustilanne selvitetään aina tapauskohtaisesti.

Asunnon kiinteitä sisusteita ovat asunnon seinä- ja lattiapinnat sekä keittiön ja vessan kalusteet. Vahinkotilanteesta riippuen asunnon kiinteät sisusteet voidaan korvata joko irtaimiston tai rakennuksen vakuutuksesta tapauskohtaisesti.

– Vuokranantajat vaativat yleensä laajan kotivakuutuksen vuokralaiselta, joka sisältää vastuuvakuutuksen. Maksuhäiriömerkintä voi vaikuttaa vakuutuksen myöntämiseen. POP Vakuutuksen S-irtaimistovakuutus sisältää vastuuvakuutuksen ja sen saa vuoden ennakkomaksulla maksuhäiriömerkinnästä huolimatta, kertoo Valtonen.

Kenen vakuutus korvaa vahingon?

– Mitä kattavampi vakuutus on, sitä paremmin se turvaa erilaisilta vahingoilta. Yksi vahinko voidaan korvata usean eri vakuutusturvan yhdistelmästä. Siksi POP Vakuutus suosittelee aina laajinta L-vakuutusturvaa, toteaa Valtonen.

Astianpesukoneen rikkoutuessa itse astianpesukone voidaan korvata laajan irtaimistovakuutuksen rikkoutumisturvasta vuokralaiselle, mikäli laitteen takuu on jo umpeutunut. Korvauksesta vähennetään omavastuu ja ylimenevä osa maksetaan korvauksena vakuutuksen ottajalle uuden vastaavan laitteen arvon mukaan ikävähennykset huomioiden. Uuden laitteen hankinnasta vuokralaisen tulee sopia erikseen vuokranantajan kanssa.

– Pesukoneiden asennus tulee aina jättää ammattilaiselle, jotta vesivahinkoa ei syntyisi asennusvirheen vuoksi. Samalla vahingonkorvausvastuu asennuksesta kuuluu ammattilaiselle, toteaa Valtonen.

 Vesivahinkojen korvausmäärä voi olla jopa yli kymmenen tuhatta euroa vahingon laajuudesta riippuen. Jos astianpesukoneen rikkoutuminen aiheuttaa vesivahingon, voidaan asunnon lattiapinnoille tai kaapistoille syntyneitä kosteusvaurioita korvata irtaimistovakuutuksen vuototurvasta, silloin kun kiinteistövakuutus ei niitä korvaa.

– Jos kosteusvauriota aiheutuu myös rakenteisiin tai naapuriasuntoon, vastuuvakuutuksesta voidaan korvata niiden korjauksesta aiheutuvia kuluja, mikäli vakuutetulla katsotaan olevan vahinkoon tuottamus. Vesivahingon vuoksi saattaa tulla tarve sijaisasunnolle. Laajasta vakuutuksesta voidaan korvata ylimääräisiä asumiskuluja, kuten sijaisasunto, kun oma kotisi on asumiskelvoton vahingon johdosta, muistuttaa Valtonen.

Mistä vakuutuksen hinta muodostuu?

Vuokra-asunnoissa vakuutuksen hintaan vaikuttavat asunnon sijainti, pinta-ala ja vakuutusturvan laajuus. Mitä isompi asunto ja laajempi vakuutusturva on, sitä mukaan kasvaa myös vuosittainen vakuutusmaksu. Tietyillä asuinalueilla kotivakuutuksen hinta saattaa olla korkeampi. Irtaimistovakuutuksissa hintaerot ovat yleensä vain joitain kymppejä. Vahinkojen korvausmäärä saattaa olla tuhansia euroja, joten älä säästä väärässä kohtaa.

– POP Vakuutuksen irtaimistovakuutukseen vaikuttaa myös talouden henkilöiden lukumäärä. Yksin ja kaksin asuvat saavat kotivakuutuksen jopa -20 % edullisemmin, sillä vahinkoriski on yksin ja kaksin asuvilla pienempi, kertoo Valtonen. 


Vuokralainen, muista nämä asiat kotivakuutuksesta:

1 Varmista turvataso. Useat vuokranantajat vaativat vuokralaiselta laajaa kotivakuutusta, joka sisältää rikkoutumisturvan ja vastuuvakuutuksen.

2 Tarkista vakuutuksen alkamispäivä. Vakuutuksen olisi hyvä alkaa vuokrasopimuksen alkamispäivästä tai heti, kun saat avaimet käteen.

3 Huolehdi, että vakuutuskirjaan on merkitty oikea vakuutuspaikka.

4 Pidä huolta suojeluohjeista. Tarkista säännöllisesti palovaroittimen toiminta, jätä pesukoneiden asennus ammattilaiselle ja sulje hanat, kun pesukoneet eivät ole käytössä.

5 Tarkista asunnon kunto muuttaessa ja ilmoita mahdollisista havaitsemistasi virheistä vuokranantajalle.

6 Vahingon sattuessa tee vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle mahdollisimman pian.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Takaisin sivun alkuun