Asoasuntojen kysyntä lisääntynyt korona-aikana

30.11.2021

Kerrostaloja aurinkoisessa, talvisessa säässä.

Asumisen kohtuuton kallistuminen ja taloudellisesti epävarmat ajat korostavat ARA-tuotannon merkitystä asukkaille, toteaa Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita.

Asumisoikeusasuntojen kysyntä on lisääntynyt koronapandemian aikana, todetaan ARAn vastikään julkaisemassa asuntomarkkinakatsauksessa. ARAn katsausken mukaan asoasuntojen markkinatilanne kiristyi 20 kunnassa edellisvuoteen verrattuna eli kysyntä on kasvanut merkittävästi.

- Asoasuminen on ollut haluttu asumismuoto jo ennen koronaakin. Asumisen hinnan jatkuva kallistuminen viime vuosina on tuonut järjestelmän edut esiin ja koronan aiheuttama taloudellinen epävarmuus on vain vahvistanut käsityksiä. Asojärjestelmä on vakaa ja turvallinen, ja mahdollistaa asukkaalle väljemmän asumisen kohtuullisilla asumiskustannuksilla, toteaa Viita.

Asuntojen käyttövastikkeet olivat ARAn katsauksen mukaan koko maassa keskimäärin 12 euroa neliöltä. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteiset vuokrat olivat keskimäärin 43 % kalliimpia kuin asoasuntojen käyttövastikkeet. Tampereella, Turussa ja Oulussa vastaava ero oli 25 % asoasuntojen eduksi. Suurissa kaupungeissa, Espoota lukuunottamatta käyttövastikkeet olivat myös ARA-vuokria edullisempia.

Suomessa on jo noin 52 000 asoasuntoa. Määrä kasvoi 1 500 asunnolla edellisvuoteen verrattuna.

 

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Anne Viita, anne.viita@vuokralaiset.fi, Vuokralaiset ry, puh. 050 5883 483

 

Vuokralaiset ry on valtakunnallinen vuokralaisten edunvalvoja. Tarjoamme vuokra-asumiseen liittyvää asiantuntijapalvelua, neuvontaa ja koulutusta sekä jäsenillemme että muille vuokra-asumisesta kiinnostuneille.