Asoasuntojen tuotannon loppuminen aiheuttaa talouskasvulle ja segregaation torjunnalle ongelmia
9.1.2026

Asumisoikeusasuntojen tuotannolle suunnattu valtiontuki loppui vuoden vaihteessa. Päätös tulisi Vuokralaiset ry:n mielestä kumota. Lähivuosina koko maan taloudellista veturia, Helsinkiä uhkaa asuntopula. Kaupunki tarvitsee kipeästi myös työkaluja segregaation ehkäisyyn.
Päätös asotuotannon valtiontuen lopettamisesta on Vuokralaiset ry:n mukaan täysin vailla vakavasti otettavia perusteluja. Hallitus on perustellut asotuotannon tuen lakkauttamista valtiolle aiheutuvilla taloudellisilla riskeillä.
- Riski on nimellinen verrattuna siihen hyötyyn, jota asoasunnot tuovat asukkaille ja yhteiskunnalle. Tuen lakkautuspäätöksen voi todeta olevan yhteiskunnalle jopa vahingollinen ja vaikuttaa kansantalouden kehitykseen. Kohtuuhintaisten asuntojen puute tulee lähivuosina vaikuttamaan pääkaupunkiseudun elinkeinoelämän mahdollisuuksiin saada työvoimaa, joilla olisi varaa asua alueella, toteaa toiminnanjohtaja Anne Viita ja korostaa myös segregaation torjunnan merkitystä.
- Asotuotannon avulla on saatu Helsinkiin kohtuuhintaisia asuntoja alueille, joille ei voi enää rakentaa vuokra-asuntoja, eikä omistusasuntojen tuottaminen ole kannattavaa. Kun uusia asoasuntoja ei rakenneta, Helsinki menettää tärkeän työkalun alueellisen eriarvoistumisen torjumiseksi. Segregaation paheneminen uhkaa kaikkien asukkaiden turvallisuutta, muistuttaa Viita.
Helsinki on kahtena peräkkäisenä vuonna jäänyt merkittävästi tavoitteestaan tuottaa riittävästi asuntoja. Alueelle muuttaa kuitenkin koko ajan lisää asukkaita. Lähivuosina Helsingin arvioidaankin kärsivän pahasta asuntopulasta. Vapaarahoitteisen asumisen hinta tulee asuntopulan myötä entisestään kallistumaan.
- Hallituksen tulisi viipymättä perua päätöksensä asotuotannon tuen lakkauttamisesta. Se olisi myös hallitusohjelman mukaista asuntopolitiikkaa. Ohjelmassa todetaan, että valtiontukea käytetään vastasyklisenä työkaluna matalasuhdanteessa, korostaa Viita.
Asumisoikeusasuntoja on Suomessa tällä hetkellä lähes 60 000 ja niissä asuu yli satatuhatta asukasta. Uudistuotannon tuen lakkauttaminen ei vaikuta olemassa olevaan asoasuntokantaan.
- Toimivaa järjestelmää pitäisi kehittää sen sijaan että jätetään se hyödyntämättä. Hallituksen olisi aika herätä, että yhä useampi suomalainen on tuen tarpeessa asumisensa osalta, ja yhä harvempi pystyy hankkimaan omistusasunnon. Jopa asunnottomuus on kasvanut työssäkäyvien keskuudessa. Väestöliiton perhebarometrissä on myös todettu, että kallis asuminen vaikuttaa syntyvyyteen eli kohtuuhintaista asumista tarvitaan kipeästi. Markkinaehtoinen asuminen ei ole ratkaisu näihin asioihin, toteaa Viita.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Anne Viita, anne.viita@vuokralaiset.fi, Vuokralaiset ry, puh. 050 5883 483
Vuokralaiset ry on valtakunnallinen vuokralaisten edunvalvoja. Tarjoamme vuokra-asumiseen liittyvää asiantuntijapalvelua, neuvontaa ja koulutusta sekä jäsenillemme että muille vuokra-asumisesta kiinnostuneille.