Vuokrankorotukset ja vuokralaisen oikeudet

16.1.2026

Vuokrankorotukset ovat vuosittain ajankohtainen asia monille vuokralaisille. Tämän julkaisumme tarkoituksena on selkeyttää, millä edellytyksillä vuokraa voidaan korottaa ja mitä vuokralaisen on hyvä huomioida tilanteessa.
 

Milloin vuokran korottaminen on mahdollista?

Vuokranantaja voi korottaa vuokraa ainoastaan, jos vuokrasopimuksessa on sovittu selkeä, yksiselitteinen korotusperuste. Tyypillisiä perusteita ovat esimerkiksi:

  • Indeksikorotus, joka perustuu sovittuun indeksiin (esimerkiksi elinkustannusindeksi)

  • Portaittain toteutettava korotus, jossa korotuksen suuruus ja ajankohdat on kirjattu sopimukseen

  • Yhtiövastikkeen muutokseen sidottu korotus, mikäli tästä on nimenomaisesti sovittu

Jos vuokrasopimuksessa ei ole mitään korotusperustetta, vuokranantaja ei voi korottaa vuokraa yksipuolisesti.
 

Onko vuokrankorotuksesta ilmoitettava etukäteen?


Sopimukseen perustuva korotus

Lainsäädäntö ei velvoita vuokranantajaa erikseen ilmoittamaan vuokrankorotuksesta, jos korotus perustuu sopimukseen.

Käytännössä kuitenkin Hyvä vuokratapa suosittaa, että vuokranantaja kertoo vuokralaiselle korotuksesta etukäteen ja kirjallisesti, jotta vuokralaisella on mahdollisuus varautua muutokseen. Ilmoituksesta olisi hyvä ilmetä:

  • uusi vuokran määrä

  • korotuksen peruste

  • voimaantulopäivä

Selkeä ennakkoilmoitus edistää sujuvaa vuokrasuhdetta ja vähentää epäselvyyksiä.


Vuokrankorotus muutoin kuin vuokrasopimuksessa mainituin tavoin (vuokranantajien tekemät tasokorotukset)

  • Neuvottelut tulee aloittaa vähintään 6 kk ennen aiottua korotusta.
     

  • Korotukset eivät saa ylittää vuosittain 15 %:a muutoin kuin tilanteissa, joissa tehdään merkittäviä kiinteistön tai huoneiston vuokra-arvoa kohottavia korjauksia.
     

  • Jos neuvottelut eivät tuota tulosta, on vuokranantajalla viime kädessä lain mukaan mahdollisuus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus.

    • Hyvän vuokratavan mukaista on, että irtisanomisen yhteydessä vuokranantaja ilmoittaa millä vuokralla sopimus voisi jatkua sekä missä ajassa vuokraa koskeva muutos viimeistään olisi hyväksyttävä, jotta irtisanominen raukeaisi.
       

Miten vuokralainen voi tarkistaa korotuksen oikeellisuuden?

Vuokralaisen on mahdollista varmistaa korotuksen asianmukaisuus seuraavasti:

  1. Tarkista vuokrasopimus ja varmista, että sopimukseen sisältyy sovittu korotusperuste.

  2. Vertaile korotusperusteen laskentaa – esimerkiksi indeksikorotuksissa tulee käyttää oikeaa ajanjaksoa ja oikeaa indeksipistettä.

  3. Pyydä tarvittaessa lisäselvitys vuokranantajalta, jos korotuksen peruste tai laskentatapa jää epäselväksi.

Koska laissa ei ole ilmoitusvelvollisuutta, vuokralaisella on oikeus kysyä tarkempi selvitys korotuksen taustasta.
 

Mitä tehdä, jos korotus vaikuttaa virheelliseltä?

Jos vuokrankorotus ei perustu sopimukseen tai laskelma vaikuttaa virheelliseltä:

  • Ota ensisijaisesti yhteyttä vuokranantajaan kirjallisesti.

  • Pyydä selkeä laskelma ja perustelu korotukselle.

  • Tarvittaessa voit olla yhteydessä Vuokralaisten neuvontaan saadaksesi lisäohjeita.

Vuokralainen ei ole velvollinen maksamaan korotettua vuokraa, mikäli korotusperustetta ei ole sopimuksessa.
 

Yhteenveto

Vuokrankorotus on sallittua vain, jos siitä on sovittu vuokrasopimuksessa yksiselitteisesti. Vaikka laki ei edellytä erillistä ilmoitusta korotuksesta, hyvän vuokratavan mukaisesti korotuksesta on suositeltavaa tiedottaa vuokralaiselle selkeästi ja ajoissa.

Selkeä viestintä edistää molemminpuolista luottamusta ja tukee sujuvaa vuokrasuhdetta.

Tutustu myös Vuokrankorotus - sekä Indeksikorotuksen laskeminen -sivuihimme.


Takaisin sivun alkuun